maanantai 25. heinäkuuta 2011

Suolaista ja makeaa

Paluu kakkujen pariin - vihdoin ja viimein! Pääsykokeisiin lukemiset on luettu jo aikoja sitten, ja paluu koulunpenkille on edessä syyskuun alussa. Muuttokuorma lähtee uuteen kaupunkiin jo parin viikon päästä ja itse lähden perässä vähän ennen koulun alkua, jännittävää!

Eilen innostuin siis pitkästä aikaa leipomaan kakkua. Tein hieman muokatun version Kinuskikissan keikautetusta kinkkukakusta sekä sitruunaisen valkosuklaahyydykekakun. 


Laitoin kakkuun kinkun sijasta kalkkunaa, jätin paprikan pois ja tuorejuustona oli ruohosipuli-yrtti Philadelphia. Reunoilla on koristeena saksankirveliä omalta pihalta. 
Tämä oli ensimmäinen tämän kaltainen voileipäkakku, jonka tein, mutta voisin hyvin tehdä uudemmankin kerran - sen verran yksinkertainen ja maukas resepti. Ja helposti muunneltavissa.

Sitten makeaa...
Pohjalla on kaurasuklaa-keksejä, täytteessä lime-valkosuklaa -rahkaa, kermaa vaahdotettuna, sitruunan kuorta, raastettua valkosuklaata, sokeria sekä liivatetta. Koristeena sulatettua valkosuklaata ja valkoherukoita omalta pihalta. 
Mietin jo aikaisemmin, että haluaisin tehdä valkosuklaasta ja -herukoista jotakin, ja tämä oli kyllä herkullinen yhdistelmä.

Tällä viikolla saattaa olla edessä vielä toinenkin kakkupäivä, koska isosiskon syntymäpäivät lähestyvät kovaa vauhtia.. :)